Tampereen Naislaulajat ry

Popmusiikkia ja klassista kuorolaulua jo vuodesta 1929

Tampereen Naislaulajat on nimensä mukaisesti tamperelainen naiskuoro, ja sen ohjelmisto sisältää sekä pop- ja iskelmämusiikkia että klassisempaa kuoromusiikkia. Naislaulajien monipuolisessa ja iloisessa joukossa on tällä hetkellä 50 laulajaa. 

Pienempiä tunnelmallisia tilauskeikkoja varten perustettiin vuonna 2017 vahvistettuna kvartettina toimiva lauluyhtye Nova. Sekä kuoromme että lauluyhtye Nova tulee mielellään esiintymään juhliin ja tilaisuuksiin.

Tiedustelut: tampereennaislaulajat@gmail.com

Lisää tietoa kuorostamme löydät täältä.

Kuoron jäseneksi

Oletko kiinnostunut kuorolaulamisesta, ja Tampereen Naislaulajien iloiseen joukkoon liittymisestä?

Tampereen Naislaulajien riveissä olisi muutama paikka uusille ykkössopraanoille ja matalille altoille!

Kuoro järjestää avoimet harjoitukset ja koelaulut torstaina 29.1.2026 klo 17:30-20:00 Kalevassa

(Paikka ilmoitetaan kiinnostuneille erikseen sähköpostilla, jotta samalla hahmotamme koelaulajien määrän! Huom! Harjoitustila ei esteetön.)

Avoimissa harjoituksissa pääsee seuraamaan kuoron harjoittelua ja harjoitusten lopussa toteutetaan halukkaille koelaulut. 

Haemme noin 2-3 uutta laulajaa rajatusti ykkössopraanoihin ja mataliin alttoihin. Toiveena olisi perustasoinen nuottienlukutaito, jotta uusien kappaleiden oppiminen olisi helpompaa. 

Toivomme myös sitoutumista viikoittaiseen harjoitteluun. Kuorolla on myös 3-4 kuoroviikonloppua vuodessa. Kevään 2026 konsertti on 23.5.2026.

Mikäli nämä kuvaukset osuvat sinuun, laita rohkeasti viestiä yhteydenottolomakkeen kautta! Voit olla meihin suoraan yhteydessä myös sähköpostitse: tampereennaislaulajat@gmail.com .

Tampereen Naislaulajien 95-vuotisjuhlakonsertti 26.10.2025 Kuva: Juha Mäkelä
Kuva: Markku Uusitalo / Tampereen Sävelen Kuorokierros 2025
Kuva: Markku Uusitalo / Tampereen Sävelen Kuorokierros 2025

Tampereen Naislaulajien seuraava konsertti on

Kevätkonsertti 2026

lauantaina 23.5.2026.

Lotta Svärd -muistomerkin paljastustilaisuuden juhlamessu. © Tampereen kaupunki - Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo. Kaikki oikeudet pidätetään 2025 Valokuvaaja: Matias Ahonen
Kuva: Markku Uusitalo / Tampereen Sävelen Kuorokierros 2025